Susanna aloitti vuoden alussa kirjoitussarjan YK:n johdolla sovituista vuosituhattavoitteista (Millennium Development Goals), ja käsitteli ensimmäisenä äärimmäisen köyhyyden poistamiseen liittyvää tavoitetta. Tässä postauksessa esitellään toisiinsa linkittyneet tavoitteet 2 ja 3, jotka käsittelevät peruskoulutuksen takaamista kaikille kouluikäisille lapsille (tavoite 2) ja tasa-arvon edistämistä ja naisten aseman parantamista, erityisesti koulutuksessa (tavoite 3).

Ensimmäisenä voidaan kysyä, miksi koulutus on niin tärkeää? Syitä on lukuisia, mutta koulutuksen avulla ihmiset mm. ovat tietoisempia ympäröivästä maailmastaan, pystyvät pitämään puoliaan, parantavat asemaansa työmarkkinoilla, mahdollistavat unelmiensa toteuttamisen ja myös edistävät tehokkaammin terveyttään. Toki koulutus myös tehostaa talouskasvua ja lisää henkilökohtaisia tuloja. Erityisesti naisten kouluttamisen on koettu lisäävään edellä mainittuja hyötyjä merkittävästi. Yksi intialainen opiskelijani kuitenkin totesi, että monissa yhteiskunnissa on turhaa kouluttaa naisia, jos miehiä ei kouluteta samoista asioista. Näissä kulttuureissa miehellä on usein viimeinen sana perhettä koskevissa päätöksissä, jolloin myös heidän ymmärryksensä esimerkiksi terveydenhoitoa tai lasten koulutusta koskevissa asioissa on ensiarvoisen tärkeää.

Vuosituhattavoitteiden koulutusta koskevat päätavoitteet ovat:

Tavoite 2. Varmistaa, että vuoteen 2015 mennessä kaikilla lapsilla on mahdollisuus suorittaa peruskoulutus (primary education).

Tavoite 3. Sukupuolten välisen eriarvoisuuden poistaminen ensimmäisellä ja toisella koulutusasteella vuoteen 2005 mennessä ja kaikilla koulutuksen tasoilla vuoteen 2015 mennessä.

Tavoitteen 2. toteutumisessa tarkastellaan kolmea tekijää: (1) peruskouluun osallistuneiden lasten määrä koko ikäluokasta, (2) peruskoulun suorittaneiden osuus (osuus peruskoulun aloittaneista oppilaista, jotka suorittavat koulun loppuun) ja (3) 15-24 -vuotiaiden lukutaitoaste. Valitettavasti on todettava, että peruskoulutuksen kunnianhimoista tavoitetta ei ole saavutettu, sillä maailmanlaajuisesti 58 miljoonaa lasta on edelleen vailla peruskoulutusta. Toki tilanne on parantunut vuodesta 2000, jolloin peruskoulutukseen osallistuneiden lasten määrä ikäluokasta oli 83 %, kun tänä päivänä kouluun osallistuu 90 % lapsista. Lapsen koulusta pois jättäytymistä ennustavat erityisesti konfliktialueella asuminen, pitkä etäisyys kouluun ja naissukupuoli. Aasiassa onnistuminen on ollut keskiarvoa parempaa, sillä itä-aasialaisista lapsista peruskoulutukseen osallistuu jopa 97 % sekä etelä- ja kaakkois-aasialaisista lapsista 94 %. Tulokseen voi kuitenkin olla aidosti tyytyväinen vasta, kun osallistumisprosentti on täysi sata.

Koulutuksen aloittamisen lisäksi haasteena on myös peruskoulutuksen loppuunsaattaminen, sillä kehittyvissä maissa keskimäärin 25 % lapsista lopettaa koulunsa kesken. Itä- ja Kaakkois-Aasiassa tilanne on parempi, mutta erityisesti Etelä-Aasiassa pahimmillaan 1/3 lapsista ei suorita peruskouluaan loppuun. Myös koulutuksen laatu on haaste, sillä noin neljännes maailman koululaisista ei osaa lukea, kirjoittaa tai laskea edes neljän kouluvuoden jälkeen. Kehityksestä huolimatta maailmanlaajuisesti lukutaidottomia aikuisia on edelleen 781 miljoona ja nuoria (15-24 –vuotiaita) 126 miljoonaa.

Myös naisten aseman parantumista on mitattu kolmella mittarilla: (1) tyttöjen osuus suhteessa poikien osuuteen koulutuksessa, (2) naisten osuus palkkatyöstä (lukuunottamatta maataloussektoria) ja (3) naisten osuus kansanedustajista. Ilahduttavaa on huomata, että Aasiassa tyttöjen ja poikien suhde peruskoulutuksessa on lähes yhdenveroinen. Esimerkiksi vielä vuonna 1990 Etelä-Aasiassa 74 tyttöä osallistui peruskouluun 100 poikaa kohden, mutta vuonna 2012 tyttöjen ja poikien osuuksissa ei ollut eroja. Sen sijaan korkeakoulutukseen osallistuu Etelä-Aasiassa vähemmän naisia, kun taas Itä- ja Kaakkois-Aasiassa naiset ovat yliopistojen enemmistöä.

Palkkatyössä naisten osuudessa (lukuunottamatta maataloutta) on suuria eroja. Itä-Aasiassa tilanne on melko tasainen ja Kaakkois-Aasiassakin kohtuullinen, mutta Etelä-Aasiassa palkkatyössä olevien naisten osuus naistyövoimasta on reilusti alle puolet. Tätä lukua tosin selittää vahva maataloussektori, joka työllistää naisia, mutta tarkoittaa usein myös hyvin alhaisia tuloja. Naisten työsuhteet ovat miehiä todennäköisemmin osa-aikaisia ja alipalkattuja. Itse en kuitenkaan kannata naiskiintiöitä, sillä mielestäni naisten tulee pärjätä omilla ansioillaan ja ansaita tällä tavoin kunnioitus ja luottamus sekä julkisella että yksityisellä sektorilla. Kuitenkin, esimerkiksi politiikassa naiskiintiöt ovat edistäneet naisten mahdollisuutta osallistua päätöksentekoon, erityisesti Afrikassa. Näin ollen kiintiöiden voidaan ajatella toimivan alkusysäyksenä tasa-arvolle, jonka toivoisin jatkuvan luontaisena haluna ottaa naiset mukaan osaksi päätöksentekoa.

Suomalaisilla organisaatioilla, sekä julkisilla että yksityisillä, olisi paljon mahdollisuuksia Aasian koulutusmarkkinoilla, sillä suomalaista peruskoulua ja opettajien koulutusta todella arvostetaan maailmalla. Esimerkiksi Indonesia on ilmoittanut halukkuutensa uudelleenkouluttaa opettajiaan, minkä tarjoama mahdollisuus kannattaisi tutkia tarkasti. Kasvava segmentti on myös sellaiset aasialaiset perheet, joilla on varaa ja halukkuutta laittaa lapsensa yksityisiin päiväkoteihin ja kouluihin. Kaiken edellä mainitun lisäksi koulutuksen keskeisiä kasvavia trendejä myös kehittyvissä maissa on digioppimisympäristöjen käyttöönotto, mikä on suuri mahdollisuus myös suomalaisyrityksille. Itse seuraan suurella mielenkiinnolla, mitä mm. pienten lasten kielikoulutukseen keskittyvä Moomin Language School ja toisaalta aikuisten kieliopintoja tukevia ohjelmistoja kehittävä Kielikone saavat aikaan Aasian markkinoilla. He ovat ottaneet jo askeleet kohti parempaa huomista!

Susanna Lahtinen
FM, Koulutuspäällikkö
Avaintulos Oy